Kävimme tunturissa ja näimme poroja vaeltamassa sienien perässä. Tähän vuodenaikaan, eli syyskesällä ja syksyllä porot etsivät sieniä. Sieni on poron ravinnosta se, joka poron lihottaa talvea vasten. Vasoja näyttää vaatimilla olevan hyvin.
Poron ravinto meillä täällä pohjoisen tuntureilla koostuu noin kolmestasadasta eri kasvilajista eli poro osaa hyödyntää monipuolisesti ympäristönsä tarjoaman ravinnon. Poro hoitaa myös samalla ympäristöään. Se syö voimakkaasti leviäviä kasveja ja auttaa näin heikompia kasvilajeja selviytymään. Näin poro auttaa luontoa pysymään monimuotoisena.
Poro pitää laiduntamisellaan tunturit tuntureina. Poron laiduntaminen estää tuntureita vesakoitumasta kesällä. Ilmaston lämmetessä vesakoituminen kiihtyy. Poro on tärkeä tunturiluonnon säilyttäjä.
Lumiporon sesonki alkaa syyskuun lopussa, kun porot kootaan tunturista aitaan erotuksia varten. Lumiporon pakasteet täyttyvät tuoreista porotuotteista. Monien toivoma Lumiporon suoramyyntikiertue Etelä-Suomeen toteutuu jälleen marraskuun aikana. Suoramyyntiin voi osallistua täyttämällä tilauslomakkeen nettisivujemme kautta. Tilauslomake avataan lokakuun alussa. Tilausajan päätyttyä tuotteet pakataan tilausten mukaisesti ja Lumiporon auto kiertää ympäri Suomen aina Helsinkiä myöten toimittamassa tilaukset asiakkaille hakupaikoille.
Comentarios