Search

Syksy tuo sienet

Sataa, sataa ropisee. Sateen ansiosta maasta nousee sieniä, joita tänä vuonna on erityisen paljon. Sienet ovat poron herkkua näin syksyisin ja sieniä syömällä poro valmistautuu talveen ja kerää rasvavarastoa. Hirvaat ovat kesän aikana kasvattaneet komeat sarvet. Alkusyksystä ne kelovat sarvien nahkapeitteen pois. Porojen rykimäaika alkaa syyskuun 20. päivän paikkeilla.  Silloin hirvaat taistelevat vaatimista.

Toukokuussa syntyneet vasat ovat jo isoja. Ne imevät vielä maitoa vaatimista mutta syövät pääasiassa samaa ravintoa tunturista kuin täysikasvuiset porot. Vaatimet lopettavat vasojen imettämisen rykimäajan päätyttyä. Vasasta tulee kermikkä, kun vaadin lopettaa sen imettämisen.

Kesä ja syksy ovat olleet poroille suotuisat. Muutaman viikon päästä aloitamme täällä Kaldoaivissa syksyn porotyöt. Erotuspaikka Skalluvaarassa odottaa jo poroväkeä. Poroerotusten aikaan asumme tunturikämpissä Skalluvaarassa koko perheen voimin. Poroperheiden lapset käyvät erotusten aikaan Skalluvaaran erotuskoulua ja koulupäivän jälkeen lapset pääsevät heti mukaan poronhoitotöihin. Näin lapset pääsevät olemaan mukana porotöissä pienestä saakka. 

Kuvassa vaadin ja vasa elokuulta.

7 views0 comments

Recent Posts

See All

 

 

Jorrinjalka 2
99980 Utsjoki
Suomi

OTA YHTEYTTÄ

 

Asko Länsman
+358(0)40 038 5898
asko(at)lumiporo.fi

 

 

Vesa Länsman
+358(0)40 729 6176
vesa(at)lumiporo.fi

©2020 LUMIPORO OY. ALL RIGHTS RESERVED.