Search

Poroerotukset

Updated: Nov 5, 2020

Lokakuu on kohta puolessa ja syksyn poroerotukset on saatu Kaldoaivissa puoleen väliin. Täällä Kaldoaivissa porot kootaan ensiksi isoon keräilyaitaan. Yhden tokan käsittely kestää yleensä kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä tokka tuodaan keräilyaidasta Skalluvaaran erotusaitaan. Aitaan tuodaan kerralla yleensä 1000-1500 poroa. Vasat numeroidaan kaulaan laitettavien keltaisten kilkuroiden avulla ja vaatimet ja vasat vedetään samaan aitaan.



Toisena päivänä katsellaan ja illalla kirnutaan. Vasat seuraavat eli juovovat omaa äitiporoaan eli vaadinta. Poromies tunnistaa omat vaatimensa korvamerkin perusteella ja katselussa merkitsee vaatimia juovovien vasojen kilkuroiden numerot ylös. Numerot annetaan poroisännälle ennen kirnuamisen aloittamista ja näin poromies saa keväällä syntyneet vasat omaan merkkiin.

Poromerkkijärjestelmä on monisatavuotinen perinne ja saamelaisilla porosuvuilla on niin sanotut sukumerkit, jonka alle suvun jäsenet poromerkkinsä hakevat. Poromiehen ammattitaitoon kuuluu poromerkkien tunnistaminen. Jotkut henkilöt ovat tunnettuja merkkisilmästään eli ovat erityisen lahjakkaita muistamaan ja tunnistamaan poromerkkejä. Merkkimäärä voi nousta tuhansiin, kun tunnistettavana on laajan Saamenmaan poroihmisten merkit Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.

Erotukset jatkuvat Skalluvaarassa vielä pari viikkoa. Porot ovat jälleen erittäin hyväkuntoisia. Kohta Lumiporon tämän kauden tuotteita saa taas jälleenmyyjiltä ja suoraan myymälästämme.

Kuvassa poroja katseluaidassa Skalluvaarassa eilen 10.10.2014. Lisää kuvia Lumiporon facebookissa.

16 views0 comments

Recent Posts

See All

 

 

Jorrinjalka 2
99980 Utsjoki
Suomi

OTA YHTEYTTÄ

 

Asko Länsman
+358(0)40 038 5898
asko(at)lumiporo.fi

 

 

Vesa Länsman
+358(0)40 729 6176
vesa(at)lumiporo.fi

©2020 LUMIPORO OY. ALL RIGHTS RESERVED.